Hengitätkö sinä oikein?

05.06.2023

Miltä hengityksesi tuntuu? Hengitys on (osittain) autonominen toiminto, elämä alkaa hengityksen alkaessa ja päättyy sen loppumiseen. Voisi siis helposti ajatella, että hengitys tapahtuu aina itsestään eikä siihen siten voi vaikuttaa. Silti yhä useammat hengittävät "väärin" ja tavalla, joka aiheuttaa toistuvia ongelmia kehossa. Tekstissä kerron miltä hengityksen kuuluu tuntua, ja mitkä ovat "väärän" hengityksen tunnusmerkit.


Oikea hengitys huoltaa
ja hoitaa kehoa


Olen itsekin vasta viime vuosien aikana tiedostanut kuinka moneen asiaan hengitystekniikka vaikuttaa. Olenkin aiemmin kuulunut siihen porukkaan, joka on ajatellut hengityksen olevan vain kaasujen vaihtoa, happi sisään ja hiilidioksidi ulos. Mutta kuinka hieno ja monimutkainen toiminto hengitys onkaan! Oikein tapahtuva hengitys saa vatsan pullistumaan ja kylkien laajenemaan. Hengitys tuntuu kevyesti myös selässä sekä lantionpohjassa. Hengitys kulkee nenän kautta ja hengityksen rytmi on tasainen sekä rauhallinen. Apuhengityslihakset niska-hartiaseudulla pysyvät pääosin rentoina. (Hengitysliitto.) Nämä ovat oikein tapahtuvan hengityksen tunnusmerkkejä. Kun hengitys soljuu, sinulla ei kuulu olla tarvetta hengityksen pidättämiseen eikä usein tapahtuvaan haukotteluun tai hengen haukkomiseen. Oikea hengitys huoltaa ja hoitaa kehoa. Sen sijaan väärä hengitystekniikka aiheuttaa juuri päinvastaiset reaktiot. Vasta hengitysohjaajaksi valmistuessani kesällä 2022 todella ymmärsin kuinka monimutkainen ja hieno toiminto hengitys onkaan. 


Oikeanlaisen hengityksen hyödyt;

  • Kiputilojen helpottuminen
  • Masennuksen ja ahdistuksen lievittyminen
  • Muistin ja keskittymiskyvyn parantuminen
  • Pitkittyneiden stressioireiden lieventyminen
  • Verenpaineen ja leposykkeen madaltuminen
  • Unihäiriöiden väheneminen
  • Ruuansulatuksen tasaantuminen
  • Tasaisemmat energiatasot arjessa
  • Negatiivisten tunteiden väheneminen

(Patterson, s. 18-19)


Listaa lukiessa voi vain todeta kuinka tärkeää on hengittää oikein. Silti yhä useammilla asiakkaillani huomaan hengityksessä ongelmia. Ongelmat johtuvat varmasti monestakin syystä, mutta nyky-yhteiskunnan kiire ja jatkuva stressi ovat mielestäni suuressa roolissa. Stressi voi pitkittyä jos emme osaa säännöllisesti purkaa elämän tuomia paineita elämässämme, jolloin tasapaino ei palaudu. Oikea hengitystekniikka on yksi tapa purkaa kehoon varastoitunutta stressiä. (Devapath, s. 35.) Kokemukseni mukaan monella niska- ja hartiavaivoista kärsivällä hengitys tapahtuu pääosin apuhengityslihaksilla, jotka ovat nimensä mukaisesti vain avustamassa. Kun apuhengityslihakset tekevät suurimman työn, sisäänhengityksessä hartiat ja rintakehä nousevat selkeästi, mutta palleassa, kyljissä tai lantionpohjassa ei tapahdu juurikaan liikettä. Tämä aiheuttaa paljon kireystiloja kehoon ja hermoston epätasapainoa. 

Toinen yleinen ongelma on suun kautta hengittäminen. On tärkeää, että hengitys tapahtuu nenän kautta. Tällöin nenäontelossa muodostuva typpioksidi, jolla on verisuonia laajentava vaikutus, pääsee vaikuttamaan kehossa. Suun kautta hengittäessä tämä tärkeä aine ei pääse elimistöön yhtä tehokkaasti. (Hoitava hengitys.) Typpioksidi toimii kehossa myös välittäjäaineena ja sillä on monia tehtäviä aina immunijärjestelmän toiminnan huolehtimisesta unen laadun takaamiseksi. Riittävä typpioksidi kehossamme myös ennaltaehkäisee esimerkiksi seksuaalisen kanssakäymisen haasteita, sillä esimerkiksi Viagran vaikutus perustuu sen typpioksidia vapauttavaan vaikutukseen. (Mielenihmeet.) Nenähengitys ohjaa ilman nielun takaosaan ja saa aikaan hengitysteiden laajenemisen, jolloin hengitys on vaivattomampaa. Jatkuva tai toistuva suuhengitys on kaikinpuolin haitallista. 1970- ja 1980-luvuilla on tehty eläinkokeita apinoilla, joissa nämä pakotettiin hengittämään suun kautta kuukausien ajan. Kokeen jälkeen apinoilla havaittiin suuria muutoksia hampaissa ja kallon luissa. Muun muassa nämä tekijät olivat muokanneet apinoiden hengitysteitä ahtaiksi. (Nestor, s. 48-49.) Eli viimeistään nyt on syytä kiinnittää huomiota nenähengitykseen!


Kuuntele ilmainen StressOff hengitysharjoitus alla olevasta linkistä ja toista harjoitusta niin usein kuin on tarvetta. Mitä kauemmin olet kärsinyt vääränlaisen hengitystekniikan aiheuttamista haasteista, sitä useammin harjoitus kannattaa toistaa. Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, mutta sinnikkyys kyllä palkitaan. Jos haluat parantaa unenlaatua, tee harjoitus illalla hieman ennen nukkumaan menoa.




Lähteet

Devapath, k., & Laaksonen, R. (2015). Voimaa hengityksestä: Matkalla rakkauteen, iloon ja terveyteen. Basam Books. 

Nestor, J., & Kuula, T. (2021). Hengitys. Viisas Elämä. 

Hoitava hengitys. Nenähengitys puolustaa. Viitattu 5.6.2023.  https://www.hoitavahengitys.fi/nenahengitys-puolustaa/

Mielenihmeet. Typpioksidi: hämmästyttävä kaasumainen välittäjäaine. Viitattu 5.6.2023. https://mielenihmeet.fi/typpioksidi-hammastyttava-kaasumainen-valittajaaine/

Patterson, J., Wood, M., & Kaikkonen, M. (2020). Hengittämisen voima: Hyvä olo yksinkertaisilla harjoituksilla. Nemo.